Roosan TET 7.-18.9.2020

Retrolegot

Roosan työtehtäviin kuului mm. näiden ihanien Retro-legohahmojen kokoaminen.

Minun TET-jakso MiniPandassa

Kaksi viikkoa sitten alotin TET-harjoitteluni Minipandassa. Näiden kahden viikon aikana olen oppinut asiakaspalvelua neuvomalla asiakkaita vaikka eivät työtehtäväni sitä erityisemmin sisältäneetkään, opin myös miten tärkeää liikkeen siisteys ja kaunis yleisilme ovat asiakkaiden viihtyvyyden kannalta.

Työtehtäväni olivat monipuolisia, mukavia, eivät erityisen vaikeita mutta sopivan haastavia. Niihin kuuluivat jokapäiväiset työt eli asiakkaiden pöytien siivoaminen, yleisalueiden järjestäminen ja tyhjien henkareiden kerääminen kirpputorialueelta. Asiakkaiden pöytien siivoaminen ja henkareiden kerääminen sieltä oli tärkeää, sillä asiakkaat eivät itse kerkeä tulla päivittäin tarkistamaan pöytiään. Ja on meidän tehtävämme varmistaa, että heidän pöytänsä ovat kunnossa ja niistä näkee helposti, mitä on tarjolla.

Päivittäin tein myöskin yksittäisiä tehtäviä kuten yleisalueiden vaatteiden sekä kenkien järjesteleminen värin sekä kauden mukaan. On tärkeää, että asiakas saa helposti katsottua, mistä etsiä tietynlaista vaatetta. Myöskin siisti värijärjestys näyttää aina hyvältä yleisilmeessä ja miellyttää silmää.

Siisteistä yleisaluesta otin myöskin kuvia kirpputorin sivustoille, että asiakkaat näkisivät kirpputorin hienot yleisalueet sekä uudet tuotteet. Kuvia sain ottaa muistakin alueista, kuten koululaisten pöydistä sekä yksittäis tuotteistakin.

Aikaa jäi myös muillekkin tärkeille tehtäville. Esimerkiksi ensimmäisen viikon torstaina käytin muutaman tunnin siihen, että vaihdoin välikausivaatteiden ja toppavaatteiden paikat, jotta ne mahtuisivat paremmin. Viimeisen viikon tiistai illan ja keskiviikosta lähes koko päivän taas käytin siivoamalla, lajittelemalla ja pakkaamalla vanhoja Legoja.

Koko TET-viikkojen ajan tuntui siltä että, kaikkialla missä olin, ihmiset olivat ystävällisiä, ilmapiiri oli mukava ja kaikki minulle annettu tekeminen oli tärkeää, syystä tai toisesta.

Viikot menivät todella nopeasti ja oli todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä, mitä kaikkea työelämään kuuluu. TET varsinkin tässä paikassa oli erittäin hyödyllinen ja kattava kokemus, kiitos!

Roosa

Kengät yhteisalue

Roosa järjesteli yhteisalueet ja kuvasi ne. Näistä kuvista saatiin meidän sivujen täyspalvelun ohjeisiin kuvalliset ohjeet helpottamaan myyjien tehtävää.