Yrittäjä esittäytyy

Nimeni on Anu ja olen 44-vuotias neljän lapsen äiti. Toimin toimitusjohtajana MiniPanda Oy:ssä. Perustimme mieheni kanssa Minipanda Oy:n 2018 alkuvuodesta ja huhtikuussa otin ohjat Lastenkirppis MiniPandassa. Lapsiperhearjen ja yrittäjyyden yhdistäminen on ollut hieman haastavaa, mutta hyvän tukiverkoston ansiosta mahdollista. Päivät venyvät helposti 10-12 tuntisiksi ja viikot kuusipäiväiseksi. Korona asettaa omat haasteensa myös meille yrittäjinä ja lasten vanhempina, niin kuin kaikille muillekin, joilla on lapsia varhaiskasvatuksessa tai koulussa.
Olen kotoisin Itä-Suomesta, Joensuusta. Muutin vanhimman tyttäreni kanssa Tampereelle vuonna 2005. Tyttäreni on nyt 18-vuotias ja opiskelee liiketalouden perustutkintoa. Hän on MiniPandassa harjoittelijana. Nuorin poikani täytti juuri viisi vuotta ja on vielä päiväkodissa viskarina. Kuusivuotias tyttäreni aloitti juuri eskarissa ja yhdeksänvuotias poikani on kolmannella luokalla. Oman haasteensa arkeen tuo yhdeksänvuotiaan sairastuminen lapsuusajan poissaoloepilepsiaan reilu vuosi sitten. Lääkitystä säädetään ja Taysissa käydään kontrolleissa. Tämä on yksi syy miksi MiniPandan pääasiallinen hyväntekeväisyyskohde on Tampereen Lastenklinikan tuki Ry. Olen yrityksen perustamisesta asti pitänyt tärkeänä lahjoittaa varoja kohteelle, joka koskettaa meitä kaikkia paikallisia pienten lasten vanhempia, vaikka tuossa vaiheessa emme vielä olleet Taysin asiakkaita.
Itse olen koulutukseltani artesaani, ompelija. Olen toiminut ompelualan yrittäjänä noin kymmenen vuotta ja olen työskennellyt myyjänä ja myyjä/ompelijana vaatekaupoissa ja hääpukuvuokraamoissa Joensuussa, Helsingissä ja Tampereella.
Se, miten päädyin MiniPandaan on ihan oma tarinansa. Olin lasten kanssa kotona noin seitsemän vuotta. Nuorin lapseni oli siinä vaiheessa täyttämässä kolme vuotta ja työelämään paluu oli mielessä. Eräänä aurinkoisena aamuna koiran kanssa lenkillä ollessani pohdin tulevaisuutta ja mahdollista töihin paluuta. Tuolloin neuloin paljon villasukkia ja lenkin jälkeen neuloessa selasin välillä Facebookia ja syötteeseen tuli Lastentarvikekirppis MiniPandan myynti-ilmoitus. Laitoin puhelimen pois ja mietin hetken. Varmistin mieheltäni, että nyt olisi mahdollisuus ostaa kirppis ja hän oli mukana heti. Otin yhteyttä MiniPandan silloiseen omistajaan, neuvotteluiden jälkeen sovimme kaupasta ja sillä tiellä olemme edelleen. Pyrkimyksenä on kehittää MiniPandan toimintaa koko ajan myyjille ja ostajille paremmaksi. Nautin työstäni todella paljon, sillä jokainen päivä on erilainen. Saan voimaa mahtavista kohtaamisista asiakkaiden kanssa. Aivan parasta on ne kaikki ihanat lapsiasiakkaat, joiden kanssa saa höpötellä ja varsinkin vauvat jotka hihkuvat ilosta kun joku huomaa ja juttelee heille. On paljon ihania vakituisia myyjiä ja satunnaisia ohikulkijoita, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia. Toivottavasti saan jatkaa tätä työtä aina eläkeikään saakka ja vähän ylikin :)
Anu Härkönen

lapset rannalla